Sosiaalinen erakko.
Sitä olen kai ollut aina…tietoisesti ja tiedostamatta. Syntymästäni saakka. Ihminen, jolle yhteydenpito lajitovereihinsa verkossa on aina ollut luontevampaa ja helpompaa kuin tapaaminen kasvotusten, enkä ole tässä asiassa yksin.
Kaltaisteni
ihmisten etsimistä internetin ihmeellisestä maailmasta on tullut harjoitettua vuodesta 2010 jolloin liityin ensimmäisen kerran Facebookiin, olen siis nettimaailmassa muihin verraten sangen ”tuore tapaus” koska ennen vuotta 2010 en juurikaan edes käyttänyt tietokonetta, ainoa poikkeus tähän on 90-luvun lopulla jolloin omistin vanhan kunnon pöytäkoneen ilman internet-yhteyttä ja käytin sitä lähinnä pasianssin pelaamiseen ja sen hetkisten opintojeni tukena, Word 98-ohjelmalla pärjäsi hyvin!
Facebook….tuo oivallinen yhteisöpalvelu jossa miltei kaikki on mahdollista, koukutti myös minut muutamiksi vuosiksi sen verran vakavasti että lähes kaikki valveillaoloaikani kului tämän yhteisöpalvelun syövereissä ja vasta pikkutunneilla malttoi laittaa koneen kiinni, siellä kun oli niin mukavaa ja aina ystäviä kuuntelemassa huolesi, asuitpa täällä kotosuomessa tahi missä tahansa maailmalla niin yksinäisyydestä ei tarvinnut kärsiä. Näitä asioita tuli sitten usein pohdittua vielä sängyssä nukahtamiseen saakka, yksinäisen ja voimakkaalla empatiakyvyllä varustetun ihmisen mieleen kun mahtuu paljon asioita mitä pyöritellä.
Varsin pian Facebookin autuus ja uutuudenviehätys alkoi kuitenkin hälvetä ja sitä perseilyä alkoi olla sietämätöntä katsella. ”Ystävät”, jotka ennen niin auliisti tarjosivat kuunteluapuaan ja vannoivat pitävänsä luottamuksella kertomasi asiat omana tietonaan, alkoivatkin muuttua kylmiksi ja etäisiksi, kertomiani asioita alkoi putkahdella vastaan mitä omituisimmissa paikoissa ja sai lukea itsestään asioita joko rivien välistä tai suoraan. Huomasi välillä tulleensa blokatuksi ilman mitään syytä, syrjintää, perättömien juttujen levittelyä, alatyylistä ja ilkeää kommentointia joista ei jäänyt epäselväksi henkilön sielunelämä ( tai sen puuttuminen…). Tämähän oli hyvin yleistä siellä myös muita kohtaan, ainoa en ollut, moni ”ystävä” sai kyllä osansa jostain, tavalla tahi toisella, eikä aina kovinkaan imartelevalla tavalla. Kateus ei ole yksistään Suomalaisten kansantauti, sitä esiintyy maailmanlaajuisesti. Vaikka Suomessa se tuntuu saavuttaneen mittasuhteet joita kovapäisinkin välillä saattaa pysähtyä ihmettelemään.
Instagramkin tuli kokeiltua ja vuoden verran sitäkin ”lystiä” jaksoi…Facebook myös historiaa, käyttäjätilejä ei ole enää kumpaankaan ja Twitter ei ole kiinnostanut edes ajatustasolla.
Nämähän ovat asioita, joista kovempikalloinen hymähtäen sanookin että ”tarvitseeko sitä kaikesta olla aina pahoittamassa mielensä” tai ”mitä sinä niistä välität, antaa moisten ihmisten olla omassa arvossaan, heillähän se paha olla on kun pitää purkaa se tuntemattomiin ihmisiin” jne. Niin….helpommin sanottu kuin tehty, meidän kaikkien päät kun eivät rakennu samalla tavalla mikä on toki myös erittäin hyvä asia!
Kiistaton tosiasiahan on kuitenkin se, että ihmisen lähtökohdat ja taustat vaikuttavat kaikkeen mitä tässä elämässä teemme. Jotkut selviävät rajummastakin elämänkoulusta ja ryöpytyksestä sekä pystyvät kuittaamaan olankohautuksella suurimman osan kokemastaan, toiset masentuvat entisestään ja vetäytyvät aina vain enemmän kauemmas muista. Meitä on moneksi.
Monesti meitä ”vetäytyjiä” kuitenkin osoitellaan turhankin herkästi sormella ja kummastellaan suu auki että ”kuinka se tuokin nyt on tuollainen ja mikä sitä vaivaa, eihän normaalit ihmiset käyttäydy tuolla tavalla” jne.
Niin….mitä se normaalius sitten on…? Itse en sitä kykene määrittämään koska jokainen meistä on kuitenkin yksilö, vaikka olisi miten valtavirrassa menijä tahi yksinäinen susi, joka ikisellä silti on omat juttunsa joita ei kuitenkaan halua näyttää julkisesti. Joko sen pelossa että tulee leimatuksi, tai muuten vain haluaa pitää asiat omana tietonaan.
Jokaisella tulisi olla oikeus olla sellainen kuin haluaa, täysin vapaasti ja ilman kenenkään ilkkumisia. Mutta sehän tässä maailmassa ei ole mahdollista, aina löytyy joku, jota persoonasi ahdistaa tuntemattakin. Ainoa keino on siis vain oppia olemaan välittämättä. Et ole syntynyt tähän maailmaan vain miellyttääksesi kaikkia, vaikka miellyttämisen halu tuntuu valtaosalla olevan hyvinkin voimakas. Tässäkin olen vastarannan kiiski jo syntyjään, mikä on herättänyt ärsytystä monissa.
”Mikä toikin luulee olevansa kun ei tykkää siitä, tästä tai tuosta, luulee olevansa vissiin muita parempi”…blaa blaa blaa ja jäkäti jäk. Vaikuttaako tutulle vastaavat kommentit….?
Ei ole kuitenkaan ihan helppo juttu suodattaa negatiivisuutta…varsinkaan ihmisille jotka ovat erityisen herkkiä ja sielunelämältään erilaisia kuin muut valtavirrassa kahlaajat.
Itse sain vastauksen koko elämäni ajan vaivanneisiin kysymyksiin vuonna 2013, kun törmäsin sattumalta amerikkalaisen psykologian tohtori/psykoterapeutti Elaine Aronin kirjaan ”Highly Sensitive Person” ( Erityisherkkä ihminen ).
Se oli käännekohta, joka muutti kliseisesti sanottuna koko elämäni ja toi mukanaan valtavan helpotuksen.
Mutta minulle se oli henkilökohtaisesti siitä hetkestä alkaen mieletön ja mielenkiintoinen tapahtuma, kun on alkanut vähitellen oivaltaa mikä minä oikein olen. Koko ikänsä kun sitä on miettinyt että mikä minussa on vikana kun kerta toisensa jälkeen kohtaa vain pettymyksiä pettymysten perään ja saa nenilleen vähän väliä, jo varhainen pitkäkestoinen koulukiusaaminen vahvisti aikoinaan ajatuksiani että olen hylkiö ja syntynyt viettämään elämäni yksin, ilman ymmärtäjiä & ymmärrystä.
Yksinäisyyttäkin on montaa lajia. Fyysistä, psyykkistä, kenties jotain siltä väliltä.
Joitakin se ahdistaa, jotkut pärjäävät sen kanssa vallan mainiosti. On paljon meitä, joille ihmisten läsnäolo ei aina ole se mukavin juttu, vaan alkaa tehdä mieli vetäytyä omiin oloihinsa, tuttuun ja turvalliseen jossa ei tarvitse miettiä tuleeko taas kerran takapakkia ja pettymyksiä….Itse lukeudun jälkimmäisiin. En vihaa ihmisiä….mutta on vain jotenkin helpompi olla mitä vähemmän heitä on ympärillä.
Monesti tuli myös pohdiskeltua, onko kenties eletty elämäni tehnyt minusta tällaisen? Koko peruskoulun ajan kestänyt rankka koulukiusaaminen, jatko-opintojen kohdalla sama…Aikuis-iällä syrjintää työpaikoilla, jne. Se laukaisi syntyjään sosiaalisessa ja iloisessa minussa voimakkaan hylkimisreaktion ihmisiä kohtaan joka on matkannut mukanani kaikkien vuosikymmenien ajan tähän päivään saakka, tosin nykyään jo huomattavasti lieventyneenä siitä mitä joskus oli.
Elaine Aronin kirjallisuutta tutkiessani aloin kuitenkin pikkuhiljaa, hitaasti mutta varmasti saada ravistettua pois raskasta panssaria ympäriltäni ja katsella maailmaa ihmisineen hieman toisesta näkökulmasta, arkuus ja negatiivisten ihmisten ja asioiden sietokyky alkoi parantua huomattavasti.
On upea tunne kun huomaa, että asiat jotka ovat ennen aiheuttaneet voimakasta ahdistusta ja pelkoa, oppii kääntämään voimavaroikseen entisen sijaan ja elämään elämäänsä sen mukaan, välittämättä enää muiden mielipiteistä ja ikävistäkin kommenteista.
Ennen sitä aina automaattisesti mietti, että mikä minussa taas on vikana kun ihmiset, jotka ensin ovat sydämellisiä ja mukavia, muuttuvatkin kaksinaamaisiksi selkään puukottajiksi.
Liian moni ihminen syyllistää itseään turhaan. Sosiaalinen media on oivallinen paikka öykkäreille ja narsisteille, jotka saavat valtavaa tyydytystä hyökkiessään valitsemiensa kohteiden kimppuun.
Syitähän nämä somessa meuhkaavat trollit ja riidankylväjät eivät tarvitse, se otetaan ihan mistä tahansa.
Jos olet erilainen ulkonäöltäsi, jos olet kiinnostunut & tiedät asioista jotka eivät ole kovin tavanomaisia tai mitä muu valtaväestö ei ymmärrä, olet automaattisesti hullu tai muuten vain outo jota pitää kartella, tai ainakin hieman ryöpyttää somessa.
Sama pätee myös jos et kuuntele samaa musiikkia kuin muut, et ole kiinnostunut valtavirtaelokuvista tai tiedosta viimeisimpiä trendejä ja noudata niitä. Friikkiä, eikö!
Hukkasin elämästäni vuosikymmeniä masentumalla ja pahoittamalla mieleni tuntemattomien ihmisten käytöksen takia, mutta nyttemmin jo vuosia Omaa Mieltäni ja polkuani seuranneena voin sanoa elämänlaadun muuttuneen niin paljon paremmaksi ja helpommaksi, että tuntuu miltei painajaiselta koko ne eletyt vuodet, jolloin reagoi kaikkeen niin voimakkaasti. Se tunne, kun et ole henkisesti enää kenenkään pompotettavissa….!
Ilkeämielisimmät saattaisivat jo varmaan pohtia, että ”onpa siinä itseään täynnä oleva tyyppi, luuleeko se olevansa ainoa jolla tässä elämässä on ollut vaikeaa? Kyllä sitä nyt ollaan niin leuhkoja kun pärjää nykyään ja pitää sitä sitten julistaa muillekkin….” blaa blaa blaa.
Niinpä…olen niin tottunut jo tuon kaltaiseen ajattelutapaan ihmisillä, käynyt tutuksi vuosien saatossa. Ihmisiä on loppujen lopuksi aika helppoa lukea, onhan tapansa ja sanansa tulleet jo niin tutuiksi.
Mutta eri asia on se, miten näihin ainaisiin jäkättäjiin ja arvostelijoihin suhtautua. Pahoittaakko mielensä lopun elämän ihmisten takia, joiden oma käyttäytyminen on niin alkukantaista että riittää vain arvostelemaan muita ja kylvämään negatiivista energiaa ympärilleen, missä tahansa onkin? Vai olemalla vain rohkeasti ja avoimesti oma itsensä, välittämättä tuon taivaallista muiden sanomisista. Huomattuhan on jo sekin, että sanomista tulee vaikket tekisi yhtään mitään väärää tai sitten yrität miellyttää kaikkia, sekään ei ole hyvä…sanomista tulee siitäkin.
Ihmiset, joilla on pakkomielteinen halu olla kaikkien kaveri ja miellyttää kaikkia, on mielestäni vähintäänkin kummallista, mutta tottakai jokaisen oma valinta, ei ole minulta pois. Mielipiteitä on monenlaisia ja niitä on hyvä tuoda julki, tosin kannattaa valita sanansa huolella miten niitä esittää, tarpeeton töykeys ja toisen lyttääminen varsinkin tuntemattomien ihmisten kohdalla on outoa ja typerää, kertoen lähinnä tällaisen ihmisen omista henkisistä ongelmista. Normaaleilla ihmisillä kun ei ole tarvetta alkaa hyökkimään tuntemattomien eikä edes tuttujen kimppuun, niin sanallisesti kuin fyysisestikään. Mielipiteensä voi esittää asiallisesti toista loukkaamatta, vaikkei kaikesta aina pitäisikään tai olisi niistä yhtä mieltä. Rakentavaa ja asiallista kritiikkiä on monesti hyväkin ottaa vastaan, jos se on aiheellista.
Onpa tähän tullut asiaa…sitä itseään ja vähän vierestäkin…Hyppelehtimistä aiheesta toiseen ja moneen kertaan tarkistettuna ennen julkaisua, ensimmäinen blogikirjoitukseni kun on 🙂
Facebookin ja Instagramin jälkeen tämä tuntuu olevan miellyttävä vaihtoehto, joten tuskin jää ainoaksi kirjoituksekseni…Tämä on minulle uuden alku monin eri tavoin!
Ja myöhemmin aion palata myös aiheeseen ERITYISHERKKYYS (HSP – Highly Sensitive Person ), joka olen myös itse.
Lämmin kiitos teille, jotka jaksoitte lukea….palailemisiin jossain vaiheessa ja mukavaa & rauhallista päivää sinulle ❤ Peace & Love!
